Kirjoittanut: ELIITTIKUMPPANIn verkkotoimitus
2045

Minnan ja Mikan rakkaustarina sai alkunsa Eliittikumppanissa

Minna ja Mika
Minna Oulasmaa ja Mika Pesonen tapasivat toisensa palvelussamme 2 vuotta sitten. Pian tämän jälkeen he päättivät laittaa parisuhteensa ”testiin” ja kirjoittaa yhdessä kirjan!

Väestöliitossa pari- ja seksuaaliterapeuttina työskentelevä Minna ja pankkialalla myyntitaitoja ja asiakaskokemusta valmentava Mika ovat varsin mielenkiintoinen kirjailijakaksikko. Tuoreessa kirjassaan he pohtivat onnellista elämää muun muassa parisuhteen, seksuaalisuuden ja työelämän suhteen. Mutta sitä ennen, kuinka heidän rakkaustarina alkoikaan? Saimme heidät sähköpostihaastatteluun:

 

Kuinka päädyitte nettideittailemaan ja miksi valitsitte Eliittikumppanin?

Mika: Nettideittailu on mukavaa, sillä sitä voi tehdä omassa tahdissaan ja omien aikataulujensa puitteissa ja tavata ihmisiä muuallakin kuin baariympäristössä. Jokainen voi myös itse määritellä, kauanko haluaa kirjoitella henkilön kanssa ennen tapaamista. Eliittikumppani tarjosi niin mielikuvissa kuin elävässä elämässä kumppaniehdokkaita, jotka olivat palvelussa mukana tositarkoituksella.

 

Millainen oli ensimmäinen kohtaamisenne Mikan kanssa Eliittikumppanissa? Kiinnittikö toistenne profiilissa jokin huomionne?

Minna: Mikan profiilissa huomiota herätti se, että hän ei yrittänyt todistella tai vakuuttaa mitään. Hän luotti siihen, että hän riittää omana itsenään. Hän ei nojannut moottoripyörään tai golfmailaan, eikä kuvassa ollut laskettelusuksia tai purjevenettä. Hän selkeästi etsi ihmistä, jolle on valmis antamaan aikaansa ja mielenkiintoaan. Se oli poikkeuksellisen rohkeaa ja paljastavaa.

 

Miten mielestäsi deittailu eroaa 2-kymppisenä sekä sitten kypsemmällä iällä (joidenkin kohdalla kenties pitkän avioliiton jälkeen)?

Minna: Parikymppisenä joku etsii vielä bileseuraa ja toinen ehkä jo kumppania perheenperustamismielessä. Parikymppisen persoona on vielä kehitysvaiheensa loppusuoralla ja henkilö voi kypsyä ja muuttua aikalailla muutamien lähivuosien aikana. Osa on valmis ja halukas sitoutumaan ja toiset haluavat tutustua useisiin kumppaneihin vailla tarvetta sitoutua. Tulevaisuus on auki ja monellakaan ei ole raskaita eroja historiansa kuormana. Viisikymppisen deittailijan olisi hyvä olla läpikäynyt omaa historiaansa ja sitä, mikä on ollut oma osallisuus tapahtuneisiin eroihin. Mitä itseensä liittyvää on oppinut aiemmista suhteistaan? Minkälaista elämää haluaa tulevaisuudessa elää ja minkälaisen kumppanin kanssa?

 

Lue myös: 50+ sinkut haku päällä

 

Olet Minna todennäköisesti työssäsi nähnyt monenlaisia tarinoita ja ongelmia suomalaisten parisuhteiden taustoilta. Mihin ominaisuuteen tai asioihin seuraa etsivän sinkun kannattaa kiinnittää huomiota, kun tavoitteena on pitkä ja onnellinen parisuhde?

Minna: Erosta täytyisi olla aikaa sen verran, ettei tapaamiaan treffikumppaneita vertaa exäänsä tai ala puhua treffeillä ainoastaan aiemmista suhteistaan. Jos erosta on kulunut pitkän parisuhteen päätyttyä vasta vähän aikaa, mielessä voi vielä olla paluumahdollisuus ja ajatukset, tehtiinkö virhe kun erottiin. Jos aiemmasta vakavasta suhteesta on kulunut todella pitkä aika, voi olla vaikea tapailla uusia ihmisiä sitoutumismielessä. Tosi mielellä tapahtuvan kumppanin etsinnän oikea ajoitus on tärkeä asia! Kannattaa olla rehellinen siitä, millä mielellä on liikkeellä ja kertoa suoraan ja heti alussa, jos ei vielä ole valmis vakavampaan suhteeseen.

Tosimielessä, mutta rennon kepeästi on hyvä olla liikkeellä. Epätoivoisena en suosittele lähtemään treffeille. Silloin on suuressa vaarassa tulla satutetuksi ja se on myös treffikumppanille ahdistava tilanne. Vanhemmuus ja parisuhde täytyy myös pystyä erottamaan, jotta pystyy antamaan riittävästi tilaa kumppaniehdokkaalle. Pitkää parisuhdetta toivovan olisi hyvä olla kartalla siitä, kuka on, mitä haluaa sekä pystyä arvioimaan omaa käytöstään ja käyttäytymisensä vaikutusta toiseen. Osaako olla myös yksin vai onko minkälainen suhde tahansa parempi kuin yksinolo?

 

Lue myös: 5 vinkkiä nettiseuranhakuun

 

Keksitte kirjaanne uuden termin, Sexfullness. Voisitko avata hieman mistä tässä on kyse? Miten esimerkiksi 50+ sinkut voisivat hyötyä Sexfullnessista?

Minna: Sexfullness tarkoittaa kokonaisvaltaista seksuaalisuutta, joka toteutuu parisuhteessa. Se sisältää muun muassa halukasta läsnäoloa, luottamusta ja nautintoa, jotka tapahtuvat kummankin osapuolen omasta vapaasta tahdosta. Kirjassamme kerromme Sexfullnessin kaavan.
Aivot on tärkein sukupuolielin. Sexfullness ei kikkaile. Siihen ei tarvita hengitysharjoituksia tai välineitä.  Läheisyyden aikana ollaan vahvasti läsnä. Jokainen on kokenut, kuinka ajatukset lähtevät helposti harhailemaan kauppalistojen ja autonhuollon kautta huomisen työpalavereihin. Tällöin ne pitää vetää heti takaisin ja keskittyä vain siihen hetkeen. Ajatukset ovat vain itsessä ja kumppanissa. Jokainen aisti on mukana.

Hyvä parisuhdeseksikään ei ole aina Sexfullnessia. Seksuaalisessa suhteessa pitää olla myös sopivasti jännitystä ja itsekkyyttä, jotta Sexfullness - määritelmä toteutuu.

Sexfullness ei katso ikää. Se sopii aivan hyvin nuorille ja jo keski-iän ylittäneille pareille.

 

Lue myös: Läheisyys ja intiimiys parisuhteessa

 

Mennään hieman vielä ajassa taaksepäin. Kun tapasitte Mikan kanssa, päätitte pian tämän jälkeen kirjoittaa yhdessä kirjan. Mistä tällainen idea syntyi?

Mika: Me molemmat puhumme työssämme tunteista, joskin hieman eri kulmista. Aloimme pohtia sanojen merkitystä: Mistä onnellisuus koostuu? Mitä innostumiseen tarvitaan?

Koska emme löytäneet kirjallisuudesta meitä tyydyttäviä vastauksia, päätimme tehdä ne itse. Kaavojen avulla niiden hahmottaminen helpottui. Kaavat eivät ole itsetarkoitus eivätkä lopullinen totuus. Ne ovat työkalu ja apuväline. Jokainen voi rakentaa omat kaavansa, sillä ne pakottavat pohtimaan asioita syvällisesti.
Kirjan kirjoittaminen on vahva parisuhdetesti. Siinä väkisinkin joutuu porautumaan toisen ajatusmaailmaan, myös työskentelytavat tulevat tutuiksi. Kyllä kannatti!

 

Hehkua elämään – Kuusi onnesi avainta on siis tuoreen kirjanne nimi. Kenelle suosittelet kirjaanne?

Mika: Kirja on sanottu olevan raikkaalla tavalla erilainen kuin aiemmat vastaavat teokset. Sen laaja-alaisuus, lukemisen helppous, mutta samalla lukijan omaa elämää pohtimaan viettelevä ote on saanut kiitosta. Lukuisat tehtävät auttavat omien ajatusten kokoamisessa. Eräs alan ammattilainen piti siitä, että kirja on hauska vailla puuduttavaa teoriaa.

Suosittelemme kirjaa kaikille, joita kiinnostaa oman elämänsä suunta. Lukija on ehkä tienhaarassa ja pohtii ratkaisuja. Nuori lukijamme voi pohtia opiskelupaikkaan ja työelämässä oleva työnsä merkitystä. Kuinka ruuhkavuosien kiireessä ihminen pystyy pitämään elämänsä kasassa kodin, työn ja oman vapaa-ajan ristitulessa? Mistä eläkkeelle siirtyvä löytää elämälleen merkityksen, kun arjen rutiinit muuttuvat? Kuinka vaikean ratkaisun voi tehdä vastuullisesti? Kirjassa on myös miehinen näkökulma esillä. Kaavat ja urheilumaailmasta otetut esimerkit avaavat asioita uudella tavalla.

Eliittikumppanin toimitus kiittää haastattelusta ja toivottaa Minnalle ja Mikalle sekä lukijoillemme kirjan nimen hengessä hehkua elämään!

Artikkelin kuvan lähde: docendo.fi

Kommentit