Kirjoittanut: Ari
2476

Oletko sinkku ja yksinäisyys vaivaa? 5 vinkkiä mukavampaan sinkkuelämään!

Sinkku ja yksinäisyys
Moni sinkku kärsii yksinäisyydestä, vaikka sitä ei avoimesti yleensä myönnetäkään. Mikä avuksi? Listasimme 5 vinkkiä yksinäisyyttä potevalle sinkulle.

Kaikki sinkut kenties tuntevat olonsa joskus yksinäiseksi, vaikka oma sinkkuelämä olisi kuinka aktiivista.

Joidenkin kohdalla sinkkuelämä on voinut ajautua turhan hiljaiseksi ja ehkä jopa yhteydet ystäviin ja perheenjäseniinkin ovat jääneet vähälle.

Listasimme eharmony.comiin kirjoittavan psykologi-kirjailija Seth Meyersin artikkelin avustuksella ajatuksia siihen, mikäli olet sinkku ja tunnet olosi yksinäiseksi:

 

1. Järjestä aktiviteetteja ystävien kanssa

Tuntuuko sinusta, että kaikki kaverisi ovat kiireisiä tai jämähtäneet sen oman kumppaninsa kanssa omiin oloihin? Tai kenties yhteydenpito on jopa katkennut kokonaan? Ehkä heistä on tullut parisuhteen myötä laiskempia järjestämään yhteisiä hetkiä ystävien kanssa, joten ota sinä ohjat käsiisi.

Yöelämään lähtö ei ole se ainoa tapa tavata ystäviä, vaan kannattaa mieluummin järjestää vaikkapa johonkin harrastukseen liittyviä tapaamisia tai vaikka kokkausiltoja. Yhteinen lenkki tai kuntosalilla käynti ystävän kanssa on helppo järjestää arjenkin keskellä ja saat siitä takuulla piristystä päivään.

 

2. Sovi puhelintreffejä ystäviesi tai läheistesi kanssa

Tuntuuko sinusta, että tänä sosiaalisen median aikakautena ihmiset ovat jopa vähemmän sosiaalisia? Erilaisten tekstimuotoisten viestintäpalveluiden kautta ikään kuin olemme paljon yhteydessä ystäviin ja tuttuihin, mutta sitten puhelut ja itse live-tapaamiset saattavat jäädä vähemmälle. Sovi säännöllisiä puhelinsessioita ystäviesi kanssa. Jopa siihen ulkomailla asuvaan ystävään saa puhelinyhteyden ilmaiseksi esimerkiksi Whatsappin kautta.
Älä siis tyydy pelkkään tekstailuun, vaan kokeile "vanhanaikaista" soittamista!

 

3. Liity erilaisiin ryhmiin ja tapaa uusia ihmisiä

Tämä vinkki menee erityisesti isompien kaupunkien asukkaille. Esimerkiksi meetup.com –palvelun kautta voidaan etsiä erilaisia ryhmiä omien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Siellä voidaan tavata uusia ihmisiä saman harrastuksen tai mielenkiinnon kohteen äärellä. Kyseessä ei siis ole deittailuun liittyvä tapahtuma, vaan ihan vain harrastusryhmä, jossa tehdään yhdessä jotain tai ihan vain jutellaan kahvilassa tai baarissa. Vaihtoehtoisesti erilaisten opistojen kurssit ovat hyvä tapa tavata uusia ihmisiä.

 

4. Harrasta jotain aivotyöskentelyä vaativaa

Kokeile aloittaa uusi harrastus tai jatkaa jotain vanhaa. Jos olet ahdistunut sinkkuudestasi ja yksinäisyydestäsi, sitä suuremmalla kannattaa katsella jotain aktiviteettia, joka vaatii täyden keskittymisesi. Se voi olla vaikkapa kutomista, tai jonkin instrumentin soittamista.

Kotona voi siis myös harrastaa mitä erilaisimpia asioita, jotka saavat mielesi pois yksinäisyydestä.

 

5. Ymmärrä yksinäisyyttä

Mikään tunne ei ole ikuista. Myös tällä hetkellä kokemasi sinkkuajan yksinäisyys tulee jonain päivänä olemaan muisto vain. Tohtori Meyers kertoo, ettei sinkun yksinäisyys vain tarkoita sitä, että tunnet itsesi yksinäiseksi ja haluat seurustelukumppanin. Ajattele suhteitasi muihin ihmisiin; perheenjäseniin, työkavereihin, ystäviin. Millaiset välit sinulla on heidän kanssaan? Yksinäisyyttä voi ymmärtää paremmin lukemalla esimerkiksi alan kirjallisuutta ja samalla tarkkailemalla omaa käytöstään ja muita sosiaalisia suhteita.

 

Lue myös: Yksinäisyys on tappavampaa kuin ylipaino?

 

Kuten huomasit, yksikään vinkki ei kehottanut vimmatusti etsimällä etsimään seuraa ja uutta seurustelukumppania, vaan ensin kannattaa keskittyä itseen ja omaan onnellisuuteen.

Jos jonkinlaista yhteenvetoa aiheesta kirjoittaisimme, voisi todeta, että pääasia on aktivoitua ja alkaa tekemään jotain uutta. Ehkä se voi tarkoittaa sinne kuuluisalle epämukavuusalueelle menemistä, mutta kuten sanonta käy, elämä alkaa epämukavuusalueella!

Kommentit