Persoonallisuustesti: uutta minusta ja siitä oikeasta

Persoonallisuustesti

Oletko ulospäinsuuntautunut, maanläheinen, tunteellinen tai joustava? Millaisia persoonallisuuspiirteitä sinulla on? Entä millaisia persoonallisuuspiirteitä sinulle sopivalla seurustelukumppanilla voisi olla? Persoonallisuustestit voivat auttaa selvittämään näitä asioita.

Persoonallisuuspiirteet kuvaavat sitä, miten ajattelemme, tunnemme ja käyttäydymme. Vaikka elämäntilanteemme ja tunteemme vaihtelevat, perimmäiset piirteemme pysyvät melko vakaina ja niiden on osoitettu ohjaavan elämänkulkuamme.1

Persoonallisuutta voidaan tutkia eri tavoin, mutta viimeaikainen persoonallisuuspsykologinen tutkimus keskittyy erityisesti viiteen persoonallisuuden piirteeseen tai ulottuvuuteen, niin sanottuun ”Big Five” -viisikkoon.2 Nämä viisi piirrettä ovat tunnollisuus, ystävällisyys, avoimuus, ekstroversio ja neuroottisuus.

Oma persoonallisuuteni

Miten sitten tunnistamme oman persoonallisuutemme ulottuvuuksia? Yleensä harjaannumme tähän elämämme aikana. Opimme vertaamaan omia ominaisuuksiamme sukulaistemme, ystäviemme ja työtovereidemme ominaisuuksiin.

Voimme vertailla omaa persoonaamme myös lehdissä lukemiimme elämäntarinoihin tai vaikkapa näkemiimme tilastoihin. Toisinaan huomaamme käyttäytyvämme juuri samaan tapaan kuin enemmistö, joskus taas täysin päinvastoin.

Monesti tällaiset huomiot omasta persoonasta jäävät kuitenkin puoliksi tiedostamattomiksi. Saatamme tietää toimivamme tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa, muttemme tiedä miksi. Korkeatasoinen persoonallisuustesti voi hyvin selventää meille monia asioita – paitsi itsestämme, myös siitä, millainen kumppani meille sopisi.

Persoonallisuustestien maailma

Ihmisen persoonallisuuden piirteitä voidaan tarkastella persoonallisuustestien avulla. Testejä on olemassa monenlaisia lyhyistä ja leikkimielisistä laajoihin ja vakaviin. Persoonallisuuspiirteitä mittaavat testit ovat perinteisesti olleet tavallisia erityisesti ammatinvalintaan ja henkilöstön valintaan liittyvissä tilanteissa.

Tavallisimmin persoonallisuutta testataan lomakkeilla, joissa ihminen itse arvioi, kuinka hyvin tietyt ominaisuudet sopivat häneen. Tutkimukset osoittavat, että tällaiset itsearvioinnit vastaavat varsin hyvin ulkopuolisten näkemystä.3

ELIITTIKUMPPANIn kattava persoonallisuustesti on ammattipsykologien ja ihmissuhdetutkijoiden luoma ja perustuu edellä mainittuihin viiteen persoonallisuuspiirteeseen. Sen avulla saat lisätietoa itsestäsi – ja ehdotuksia itsellesi sopivista kumppaneista.

Sopiva persoona parisuhteeseen

Tiedämme kaikki, että jotkut ihmiset sopivat meille kumppaneiksi paremmin kuin toiset. Kiinnostuksen syntymiseen vaikuttaa moni seikka yhteisistä harrastuksista ulkonäköön ja elämäntilanteista arvoihin. Erityisen suuri merkitys on kuitenkin kumppanin persoonallisuudella.

Tutkimukset eivät ole selvästi osoittaneet, muistuttavatko kaikki parit persoonallisuudeltaan toisiaan. Sen ne kuitenkin ovat osoittaneet, että persoonallisuudeltaan yhteensopivat ihmiset muodostavat kestävämpiä ja laadultaan parempia parisuhteita.4

Yleisesti ottaen ihmiset hakevat kumppanissa samoja piirteitä kuin heissä itsessään on, ja persoonallisuuden samankaltaisuus ennakoi parisuhteen hyvää laatua. Erityisesti aiemmin mainitusta viidestä piirteestä ystävällisyys ja avoimuus ovat niitä, joissa samankaltainen sijoittuminen on todistetuimmin hyödyksi parisuhteelle.5

Persoonallisuustesti parisuhteen löytämisen apuna

Miten sitten löydämme kumppanin, jonka persoona sopii omaamme? Yleensä yritämme päästä vähitellen tapaamiemme ihmisten sisimmästä selville. Joskus huomaamme välittömästi, ettei ehdokkaan persoonallisuus sovi yhteen omamme kanssa, toisinaan siihen taas menee pitkä aika.

Persoonallisuustestit voivat olla tässä hyödyksi. Siksi vakavasti otettavat netin deittipalvelut perustuvatkin laajaan persoonallisuustestiin.

Parinhakuun sopivat persoonallisuustestit eivät tietenkään ole oikotie onneen, mutta ne voivat olla hyvin antoisia. Ammattilaisten laatimat testit todella vertailevat kumppaneiden sopivia ominaisuuksia. Jos ei muuta, ne voivat saada sinut miettimään, mitä piirteitä kumppanissa arvostat.

ELIITTIKUMPPANI-sivustolla toisilleen sopivia parinhakijoiden profiileja arvioidaan kattavasti eri näkökohdista. Persoonallisuustestillä on suuri merkitys, mutta sen lisäksi otetaan huomioon demografisiin muuttujiin liittyvät toiveet, molempien asenteet ja parisuhdetavoitteet.

Miksi muuten on hyvin todennäköistä, että se oikea löytyy netistä?

Onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä osoitteeseen [email protected]

Lähteet

1Metsäpelto, Riitta-Leena ja Johanna Rantanen. Persoonallisuuden piirteet ihmisten samanlaisuuden ja erilaisuuden kuvaajina. (s.71-90) kirjassa Metsäpelto, Riitta-Leena & Taru Feldt (toim.) Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet. PS-Kustannus, 2009.

2s.16. Metsäpelto, Riitta-Leena ja Taru Feldt. Persoonallisuuden käsite psykologiassa. (s.13-29) samassa kirjassa.

3Katso viite 1 yllä.

4Metsäpelto, Riitta-Leena ja Ulla Kinnunen. Persoonallisuus ja perhesuhteet. (s. 283-301) samassa kirjassa.

5Katso viite 4 yllä.

Tietoa kirjoittajasta: Stephanie Wood

Katso lisää artikkeleita Stephanie Wood