Ikisinkku – nirsous auttaa löytämään elämänkumppanin!

Ikisinkku

Ikisinkku, vanhapiika, yksineläjä. Hän kuulee sukujuhlissa aina pelätyn kysymyksen ”joko sinulla on joku” . Ikisinkulla on varmasti vastaus valmiina, mutta epäonnekseen vastapuolelta voi myös tulla argumentteja, kuten ”olet liian nirso”, tai ”mikset mene paikkaan x” ja oravanpyörä on valmis.

Mitä seuraa etsivä ikisinkku sitten tahtoo? ELIITTIKUMPPANIn tutkimuksen mukaan 73 % feminiinisistä naisista tahtoo feminiinisen miehen. Maskuliininen mies suosii 63 % vahvuudella maskuliinista naista. ELIITTIKUMPPANIn tutkijaryhmän puhemiehen Wiebke Neberich sanoo, että terve parisuhde hyötyy suhteen osapuolten ymmärtäväisyydestä. Ikisinkku voisi siis etsiä ensinnäkin kumppania, jolla on samanlainen arvomaailma.

Naispuolinen ikisinkku ehkä ajattelee, ettei miehiä kertakaikkiaan ole. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on noin miljoona yksin asuvaa ihmistä, joista puolet ovat miehiä. Saman viraston toimittaman ajankäyttötutkimuksen mukaan yksinasuvista alle 45-vuotiaista miehistä 46 % koki, että he joutuvat aikapulan vuoksi joistakin asioista luopumaan. Mikäli he saisivat lisää vapaa-aikaa, käyttäisivät he sen mieluiten harrastuksiin, esimerkiksi liikuntaan.

Ikisinkku, ole realisti

Useat ikisinkut kirjoittavat blogeja siitä, miten mahtavaa tai vähemmän mahtavaa sinkkuna on. Mikäli olet ikisinkku ja haluat löytää seuraa itsellesi, tulisi sinun miettiä mitä realistisesti parisuhteelta odotat ja mitä teet sen saamiseksi? Haave ensitapaamisesta, joka on samaan aikaan Vappu, Juhannus ja Uusi vuosi samassa paketissa on vaikea toteuttaa. Tohtori Russ Harrisin mukaan televisiosarjat, elokuvat ja viihdeteollisuus yleensä antavat ihmisille epärealistista kuvaa rakkauden löytämisestä ja parisuhteessa elämisestä. Siksi ikisinkun onkin tarkistettava, mitkä ovat ne asiat joita hän toisessa etsii ja mitkä ovat niitä asioita, joiden kanssa hän oppii elämään.

Jokaisessa suhteessa on ensin ihastumisvaihe, jolloin toinen täyttää kaikki kriteerisi ja tuntuu täydelliseltä. Pinnan alta kuitenkin paljastuu ajan kanssa tapoja ja asioita, joita ikisinkku joutuu pohtimaan. Erään nettisivun mukaan rakkauttahan on vasta se, kun toisen kykenee hyväksymään kaikkine vikoineen.

Romantiikan kovuus

Kuten Quirkyalone-blogisti Sasha Cagen sanoo, ikisinkku (josta hän käyttää nimitystä quirkyalone) voi olla tyytyväinen sinkkuutensa, mutta ei pidä yllättyä jos hän käyttää online-deittipalvelua tai pyytää järjestämään yhtäkkiä treffit ystävän kautta. Cagen muistuttaa, että jokaiselle pitkäaikaissinkulle tulee hetkiä, jolloin he miettivät, ovatko he todellakin vain patologisen nirsoja. Lisäksi muu maailma ruokkii monesti tätä päätelmää. Cagen sanoo, että usein romantiikka nähdään pehmeänä asiana, mutta todellisuudessa se vaatiikin kovuutta. Romantiikka vaatii luonteenlujuutta: kun kaikki ikisinkun serkut (jopa ne, jotka ovat kymmenen vuotta häntä nuorempia) viettävät häitään – ja ikisinkku ei, jaksaa ikisinkku vielä haaveilla sielunkumppanista.

– Olisi ehkä helpompaa mennä vain naimisiin tai pysyä suhteessa vain kumppanin takia , rauhoittaakseen vanhempiaan ja jotta olisi seuralainen häihin, sanoo Cagen.

Blogisti Cagen suosittelee, että ikisinkku menisi välillä treffeille, sillä muuten jää itse elämästä jotain väliin.

Älä ikinä tyydy

On helppoa sanoa, että ikisinkku on liian valikoiva tai yksineloonsa tottunut. Tutkimuksien mukaan ikisinkut pitävät vapaudestaan ja ovat suurilta osin tyytyväisiä elämäänsä. Toronton yliopiston tutkija Stephanie Spielmann on tehnyt tutkimuksen, jonka lopputuloksena on päätelmä, että sinkkuelämää pelkäävät ihmiset sen sijaan tyytyvät vähempään. He todennäköisemmin mm. roikkuvat onnettomissa parisuhteissa. Spielmann jopa sanoo , että jotkut tiesivät tekevänsä huonon päätöksen valitessaan seurustelukumppanin, johon tunsivat ”tyytyvänsä”.

Psykologi Rom Brafman sanoo Psychology Today-verkkopalvelussa, ettei voisi suositella esimerkiksi asiakastaan ”tyytymään” keneenkään parisuhdeasioissa. Kukaan ei jälkeenpäin tule todenneeksi , että ”olisi pitänyt tyytyä enemmän”. Brafman sanoo ihmisten tyytyvän yksinäisyyden pelosta, ajan tuomasta paineesta ja siitä pelosta, ettei tulevaisuudessa tule mahdollisuuksia enää löytää parempaa.

– Kun pitäytyy ns. ’nirsona’, on siinä puolensa, muistuttaa Brafman.

– Se pakottaa sinut hyvään itsetunnolliseen asemaan ja rakentamaan hyvän yhteyden itseesi, hän jatkaa. Näin ikisinkun puolesta voidaan sanoa, että hän todennäköisesti tuntee itsensä hyvin. Vastaamalla ajan kanssa ELIITTIKUMPPANIn persoonallisuustestiin on ikisinkulla hyvät mahdollisuudet luoda rehellinen profiili ja saada juuri itselleen sopivia kumppaniehdokkaita kenties toisista ikisinkuista. Lisäksi voi aina katsoa Mitä jos-osiosta ne kumppanivaihtoehdot, jotka eivät aivan täysin haettuja kriteerejä vastaa, mutta joista voi tulla silti Se Oikea.

Lähteet

1Dr Harris, Russ (2009) Act With Love (PDF)

2Pääkkönen, Hannu & Hanifi, Riitta 2011. Ajankäytön muutokset 2000-luvulla. Helsinki: Tilastokeskus

3Psychologist Brafman, Rom,co-author of Sway: The Irressistible Pull of Irrational Behaviour, internet article published on August 24, 2008 by Rom Brafman, Ph.D.

4Tilastokeskus. Ajankäyttötutkimus. http://tilastokeskus.fi/til/akay/index.html.

5Sasha Cagen, quirkyalone.net

6Tilastokeskus, tutkimus, Yksin asuvien miesten aika,http://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-09-24_004.html?s=0

Tietoa kirjoittajasta: Eeva Torttila

Eeva vastaa ELIITTIKUMPPANIn toimituksesta.

Katso lisää artikkeleita Eeva Torttila