Kesäheila kesän riennoista tai netistä!

Kesäheila netistä

Sinkkukesä alkaa – älä jää ilman seuraa! Sinkut viettävät kesällä aikaa ulkoillen, tapahtumissa ja terasseilla virvokkeista nauttien. Mikäli sinulta kesäheila vielä puuttuu, lukaise nämä vinkit parantaaksesi mahdollisuuksia romanssin syntymiseen!

”Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä” käy tuttu sanonta. Mutta eihän toukokuussa ole kesä vielä alkanutkaan, joten ei hätää. Kun kelit ovat kohdallaan, ovat sinkut liikkeellä ja ihmiset tuntuvat olevan spontaanimpia ja avoimempia rakkaudelle – tai ihan vaan hetken huumalle. Mistä kesäheilan sitten löytää? Me ELIITTIKUMPPANIn toimituksessa päätimme listata parhaat paikat iskeä kesänainen tai -mies!

1. Terassi

Kesä on siitä mielenkiintoista aikaa, että ne vähemmän baareissa viihtyvät sinkutkin tuntuvat lähtevän herkemmin ”radalle”. Terasseilla on mukavan letkeä tunnelma, kun baarit siirtyvät ainakin alkuillan osalta ulkotiloihin. Terasseilla on helppo ajautua istumaan vieraisiinkin pöytiin ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Musiikkikaan ei ole yökerhojen tapaan liian kovalla keskustelua haitaten.

2. Rannalta

Menshealth.comin kyselyn1 mukaan yhdeksän kymmenestä naisesta on avoin lähestymisyritykselle rannalla! Kyseessä on toki small talkin luvatussa maassa, Amerikassa, tehty kysely, mutta jotain osviittaa siitä saa. Rannalla ihmiset viihtyvät monesti yksin kirjan parissa tai muuten vain nauttien kiireetöntä kesäpäivää, jonka lomassa ollaan usein avoimia keskusteluille!

Lue myös: Miten pukeutua treffeille?

3. Kuntosalilta tai urheilun parista

Salit hieman hiljenevät kesän myötä, kun monet siirtyvät keskivartalon treenaamiseen grillien ja siiderilasien ääreen. Tositreenaajat käyvät rankaisemassa rautaa myös kesällä, joten mikäli arvostat urheilullista kesämiestä tai –naista, suuntaa salille, pidä silmät auki ja kuulokkeet pois korvista. Rantalentopallopelit, mölkkyturnajaiset ja muut sosiaaliset harrastukset ovat myös oiva tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin!

4. Lomaromanssi

Reissaavat sinkut ovat yleensä todella avoimia romansseille ja mikäs sen mielenkiintoisempaa, kuin tutustua reissun päällä uusiin ihmisiin. Ehkä koet ikimuistoisen lomaromanssin, josta ei kehkeydy mitään sen vakavampaa – tyypillinen kokeilunhaluisen sinkun kesäsuhde siis. Teimme muuten pari kesää takaperin kyselyn suomalaisten asenteista lomaromansseja kohtaan ja sen mukaan 98 % vastaajista oli valmiita kokemaan romanssin matkallaan.

5. Kesäheila löytyy tietenkin netistä!

Mikäli rannat tai yöelämä ei tuonut toivottua tulosta, laita verkot vesille myös netissä. Kaikki sinkut eivät viihdy joka päivä tai viikonloppu kesätapahtumissa, vaan siellä istuu tuhansia kaltaisiasi sinkkuja netin ääressä valmiina tutustumaan juuri sinuun. Mikäli et halua suhteen jäävän vain kesän mittaiseksi, nettideitti on parempi vaihtoehto, koska voit rauhassa tutustua kumppanikandidaatteihin.

Kesällä suomalaiset sinkut ovat siis liikkeellä kaupunkien turuilla ja toreilla sekä ihmiset tuntuvat olevan paljon sosiaalisempia. Eli ei muuta kuin ihmisten ilmoille avoimin mielin! Kuten todettua, kesäkumppaninhaku onnistuu tänä päivänä kätevästi myös netistä.

ELIITTIKUMPPANIn yli 100.000 suomalaisjäsenen joukosta voit löytää kesäihastuksen tai jopa loppuelämän kestävän rakkauden!

Rekisteröidy ELIITTIKUMPPANIin

Toimituksemme toivottaa sinulle hauskaa sinkkukesää!

Ajatuksia, kysymyksiä? Laita kommenttia alapuolelle tai sähköpostia osoitteeseen [email protected]

Lähteet

1 http://www.menshealth.com/sex-women/summer-fling

Tietoa kirjoittajasta: arivuole

Ari vastaa ELIITTIKUMPPANIn toimituksesta.

Katso lisää artikkeleita arivuole