Miksi arkielämässä rakastuminen on mahdotonta

Arkielämässä rakastuminen

Nettideittailua katsotaan joskus hieman kulmat kurtussa: että pitäisi itsestään kertoa avoimesti ja rehellisesti kaiken Online-kansan edessä? Monien mittareiden mukaan seuranhaku netissä on kuitenkin suositumpaa ja suositumpaa kaiken aikaa. Mikä arkielämässä mättää niin pahasti, ettei sieltä löydä itselleen seurustelukumppania?

Entisaikaan ihmiset tapasivat töissä, tansseissa, harrastuksissa ja muissa riennoissa. Nykyajan meno on suonut meille kuitenkin mm. treffipalstoja, joissa ”tavata” virtuaalisesti – on vain luonnollista, että siitä tulee meille tapa kommunikoida ja tutustua. On myös putkikatseen vaara, kun käyt esimerkiksi harrastuksissa – keskityt olennaiseen, eli lajiisi sen sijaan, että pitäisit koko tuokion silmiä auki mahdollisten kumppaniehdokkaiden varalta. Kuka sitä jaksaisikaan tiirailla vastakkaista sukupuolta päivästä toiseen sillä silmällä.

Saatamme olla keskittyneitä, jopa urautuneita arkielämäämme sinkkuna. Aamutoimet tulevat selkärangasta saman kaavan mukaan, lähdemme töihin tai muihin päiväaskareisiimme, tulemme kotiin, syömme, käymme harrastamassa ja pidämme päähuomion itsessämme – koska olemme pitkän aikaa tehneet niin.

Selviääkö kaikki sitten sillä, että painaa napista ja laittaa treffiaivot päälle? Oikeassa elämässä tulee löytää joku mielenkiintoinen henkilö, ottaa selvää onko hän sinkku, kiinnostaisiko häntä lähteä ulos (huom. virallisille treffeille pyytäminen on joskus pelottavaa. Voit myös törmätä vanhaan ongelmaan: onko joku tosissaan kiinnostunut vai ei? Oikeassa elämässä deittailu vaatii hiukan kanttia ja nettiprofiilin turvin hiukan ujommatkin saavat mahdollisuuden aloittaa keskustelun ilman julkisen tilanteen tuomaa painetta.1 Onlinessa voit suunnitella avausrepliikkiäsi ainakin monta minuuttia, ellet jopa tunteja.

Pääseekö oikeassa elämässä offlineen?

Ensitreffeille et voi ottaa mukaan tarkistuslistaa, johon ruksata kaikki ne asiat, mitä itse toisessa etsii (tai voit, mutta hyvän maun nimissä pidä se piilossa).1 Netissä voit pohtia hakukriteerejäsi ja muuttaa niitä matkan varrella. Oikeassa elämässä et voi suunnitella kaikkea – saatat sanoa kesken treffien jotain todella ajattelematonta, etkä saa sitä pyyhittyä väliltänne pois. Mietit posket punaisina, kuinka jatkaa keskustelua möläytyksen jälkeen. Myös reaktiosi ovat spontaaneja, etkä voi maskeerata niitä mitenkään. Päättääksesi treffit, et voi poistua offlineen vaan Sinun on oikeasti sanottava miksi lähdet, minne menet tai vähintäänkin ”kiitos ja näkemiin!”.

Jos asut pienellä paikkakunnalla on oikeasti mahdollista, että kaikki-tuntee-kaikki – tilanne on torpedoinut jo viimeisetkin uudet mahdolliset kumppaniajatukset tienoolta. Olet sidoksissa tiettyyn maantieteelliseen nurkkakuntaan ja vaihtoehdot ovat vähissä.2 Löytääksesi jonkun uuden, tuntemattoman ja mielenkiintoisen henkilön joudut lähtemään naapurikaupunkeihin ja todella panostamaan kumppaninetsintään. Tähän saatat tarvita pienoista organisointikykyä: kuka lähtee seuraksi, millä menette ja minne menette? Missä liikkuu samanikäistä tai samanhenkistä porukkaa?

Suudeltavat sammakot

Oikeassa elämässä isojen kysymysten esittäminen on myös jostain syystä painokkaampaa. Miten sujautetaan keskusteluun mukavasti ravintolassa vaikkapa seuraava: ”Tahdotko tulevaisuudessa vielä lapsia?”. Sinkkujen kesken täysin aiheellinen ja asianmukainen kysymys, muttajos toinen on juuri tilannut risottoa kanalla saattaa ajoitus olla väärä. Verkkomaailmassa kysymykset eivät ehkä ole niin töksähteleviä ja riippuu täysin foorumista, mikä on aiheellista. Esimerkiksi ELIITTIKUMPPANIssa sinkut etsivät seuraa tositarkoituksella, joten yllä mainittu kysymys on useille luonnollinen.

Miksi reaalielämässä rakastuminen on niin vaikeaaReaalielämän deittailijaa saattaa haitata myös se tosiasia, kuinka montaa sammakkoa pitääkään suudella, ennen kuin Se Oikea löytyy. Erään tutkimuksen mukaan keskiverto nainen suutelee noin 15 miestä ja käy läpi kaksi pitkäkestoista parisuhdetta ennen avioliittoa, miehet kokevat kahdet oharit ja kuusi yhden yön juttua, ennen kuin tapaavat unelmiensa naisen. Nettideittailussa voit tutustua toiseen verkossa tiettyyn pisteeseen asti, eikä ensimmäisten treffien tarvitse aina lähteä ns. nollatasosta.

Aktiivisuutta seuranhakuun

Yhden henkilön asuntokuntia oli Suomessa vuonna 2013 yli miljoona. Suurin osa yksinasuvista on 35-64 -vuotiaita. Heidän osuutensa oli 41 prosenttia vuonna 2012. Alle 35-vuotiaiden asuntokuntia oli 21 prosenttia yksinasuvista. Yli 65-vuotiaita oli 38 prosenttia.3 Tästä joukosta löytyisi varmasti jokaiselle potentiaalinen sinkku. Nykyaikana mielenkiintoisen henkilön tapaaminen ”oikeassa elämässä” on vain piirun verran hankalampaa. Meitä haittaa kiire, ujot sosiaaliset tavat, epäonnistumisen pelko, sekä moni muu asia.

ELIITTIKUMPPANIssa tutustuminen on tehty helpoksi – lähetä viesti, hymy, tai vaikka kysymyksiä. Tee lähestymisiä, äläkä pelkää ettet saisi vastauksia. Seuranhaussa on tärkeintä olla itse aktiivinen. Voit määritellä itse sen, kuinka pitkälle tutustut ihmiseen verkossa ja päätät itse sen, missä vaiheessa tapaat henkilön kasvokkain.

Miksipä nettideittailusta ei saisi kokemusta ja oppia myös reaalielämän deittailuun?

Lähteet

1 Metro, metro.co.uk/2014/08/10/tinder-v-reality-how-to-find-love-in-the-real-world-after-online-dating-4825234/
2 Huffington Post, www.huffingtonpost.com/julie-spira/online-dating-vs-offline-_b_4037867.html
3 Suomen Yksinelävät ry, www.yksinelävät.fi/fakta/tilastoja.html

Tietoa kirjoittajasta: Eeva Torttila

Eeva vastaa ELIITTIKUMPPANIn toimituksesta.

Katso lisää artikkeleita Eeva Torttila