Etsiikö nainen rikasta miestä?

Rikas mies

”Rikas mies löytää naisen helpommin.” ”Mitä minulla on tarjota naiselle, kun minulla on niin vähän rahaa?” Sinäkin olet ehkä kuullut tällaisia lausuntoja. Käsitys siitä, että sinkkunaiset etsivät rikasta miestä, joka elättäisi heidät, istuu joissain piireissä tiukassa. Uudet tutkimukset kuitenkin osoittavat, että tämä pätee varsinkin Suomessa yhä huonommin.

Luolanainen ja (rikas) luolamies

Parinvalinta on aihe, josta kirjotetaan paljon niin sanomalehdissä, iltapäivälehdissä kuin naistenlehdissäkin. Usein lähtökohtana on evoluutiopsykologinen malli, jossa ajatellaan nykyihmisten valitsevan parit samaan tapaan kuin jo muinaiset luolissa asuvat esi-isämme. Sen teorian mukaan nainen etsii sinkkumiestä, jolla on riittävät resurssit jälkikasvun elättämiseen.1

Maailma on noista ajoista kuitenkin muuttunut ja ihminen sen myötä2. Nykyaikainen suomalaisnainen ei yleensä pidä miehen varallisuutta tärkeänä kriteerinä.

Rikaskin mies kokee evoluution

Yorkin yliopiston psykologian tutkijat havaitsivat, että mitä tasa-arvoisemmassa asemassa naiset ja miehet tietyssä yhteiskunnassa ovat, sitä pienempi merkitys perinteisillä evoluutiopsykologisilla kriteereillä kuten miehen varakkuudella on parinvalinnassa.

Yhteiskunnan tasa-arvoa mitattiin World Economic Forumin Global Gender Gap Indexillä (sukupuolten välistä kuilua mittaava indeksi). Uusimman (2012) raportin mukaan Suomi on tasa-arvossa sijalla 2 heti Islannin jälkeen. Listan hännillä on sellaisia maita kuin Pakistan, Syyria ja Marokko.

Yhteiskunnan tasa-arvolla on ainakin se merkitys, että jos nainen voi tienata rahaa itse, hänen ei tarvitse tavoitella rikasta miestä. Onkin esitetty, että jos nainen elää yhteiskunnassa, jossa voi edetä uralla ja opinnoissa omilla ansioillaan, älykkäämpi nainen kiinnittää vähemmän huomiota miehen statukseen ja varallisuuteen5.

Mutta onko rikas mies itsevarma?

Voiko varakkuudella kuitenkin olla jotakin tekemistä miehen vetovoiman kanssa?

Väestöliiton seksologi Osmo Kontula arvelee City-lehdessä, että vaikka Suomessa naiset eivät etsi elättäjää, yhtä paljon tai enemmän tienaava mies olisi puoleensavetävämpi itsevarmuutensa takia:

”Jos puoliso [nainen] tienaa enemmän, herää kysymys, täyttääkö miehen mitan. Ajatellaan, että itsevarma mies on oikea mies.”6

Tutkimuksissa onkin osoitettu, että itsevarmuus esiintyy usein samassa henkilössä kuin varakkuus. Samoin rikkaat miehet ovat keskimääräistä useammin älykkäitä ja fyysisesti viehättäviä.7

Tästä saattaa syntyä se illuusio, että miehen rikkaudella olisi naiselle merkitystä, vaikka todellisuudessa naista vetäisikin puoleensa äly tai fyysinen viehättävyys.

Mikä sitten viehättää naisia?

Lopulta se, mikä naisia vetää puoleensa, on edelleen auki. Jotkut tutkimukset korostavat miehen ominaistuoksua, toiset leveitä hartioita8, kolmannet älyä9. Erityisesti vahvat naiset tuntevat myös vetoa itsevarmoihin miehiin.

Mitä mieltä sinä olet? Onko aika ajanut ohi siitä ajatuksesta, että nainen etsii yleensä rikasta miestä, vai pitääkö käsitys edelleen paikkansa?

Onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä osoitteeseen [email protected]

Lähteet

1Buss, David M. Evolutionary Psychology: A New Paradigm for Psychological Science. (1995) S. 1-30 julkaisussa Psychological Inquiry, Vol. 6, No 1. http://homepage.psy.utexas.edu/homepage/group/busslab/pdffiles/ANewParadigmforPsych.PDF
2Katso esimerkiksi Panu Raatikaisen artikkeli Evoluutiopsykologia ja sen ongelmat Tiede & Edistys -aikakausjulkaisussa 1/2007 http://www.mv.helsinki.fi/home/praatika/Evoluutiopsykologia.doc
3Mikulak, Anna. Lehdistötiedote Gender Equality Influences How People Choose Their Partners (5.9.2012) Association for Psychological Science -organisaation sivulla http://www.psychologicalscience.org/index.php/news/releases/gender-equality-influences-how-people-choose-their-partners.html
4The Global Gender Gap Index 2012, ladattavissa World Economic Forumin sivulta http://www.weforum.org/issues/global-gender-gap
5Stanik, Christine E. ja Phoebe C. Ellsworth. Who Cares About Marrying a Rich Man? Intelligence and Variation in Women’s Mate Preferences. 2010. Lehdessä Human Nature, Volume 21, Issue 2, pp 203-217.
6Wuokko, Mirja. Sinkkututkimus 2012. City-lehti, nro 13/2012 http://www.city.fi/artikkeli/sinkkututkimus+2012/4880/
7Judge, Timothy A.; Charlice Hurst, and Lauren S. Simon. Does It Pay to Be Smart, Attractive, or Confident (or All Three)? Relationships Among General Mental Ability, Physical Attractiveness, Core Self-Evaluations, and Income. 2009. Journal of Applied Psychology © 2009 American Psychological Association
2009, Vol. 94, No. 3, 742–755.
8Sullström, Heidi. Rakastuminen on aivoille kuin huumetta. 14.2.2012. Yle Uutiset – Terveys. http://yle.fi/uutiset/rakastuminen_on_aivoille_kuin_huumetta/5055465
9Miller, Geoffrey. Sexual selection for indicators of intelligence. 2000. Teoksessa Gregory R. Bock, Jamie A. Goode ja Kate Webb (toim.) The Nature of Intelligence: Novartis Foundation Symposium 233. Volume 233.

Tietoa kirjoittajasta: Stephanie Wood

Katso lisää artikkeleita Stephanie Wood