Joulu sinkkuna – aikaa itselle ja seuranhakuun!

Joulu sinkkuna

Yli miljoona suomalaista asuu yksin. Unohdetaan siis se, että olisi jotenkin outoa olla jouluna sinkku. Joulusinkkuilussa on koko joukko hyviä puolia, joista kannattaa nauttia.

Luo omat perinteet – tai näytä perinteille pitkää nenää

Etkö voi sietää luumukiisseliä? Pilaako perunalaatikko karppauksen ja epävireinen joululaulu hermot? Mikä jouluperinne sinua sitten ärsyttääkin, sinkkuna voit antaa sille piut paut.

Toisaalta voit panostaa oikein kunnolla niihin joulujuttuihin, joista pidät. Voit ostaa itsellesi nautittavaksi kaupan isoimman kinkun, tuoda havuntuoksua kotiisi saman tien vaikka kahdella kuusella tai käväistä taloyhtiön saunan lisäksi saunassa kuntosalilla, kaverilla ja serkun luona.

Nauti jouluna yksinolosta

Joulun viettämisen yksin ei tarvitse olla välttämätön paha. Monilla sinkuilla on rankka työ ja vilkas seuraelämä, jolloin joulu onkin täydellinen hetki rauhoittumiseen ja yksinoloon.

Mitkä ovat niitä asioita, joista sinä nautit, mutta joihin et ehdi tai oikein kehtaa arkena käyttää aikaa? Jouluna ei jämäkimmälläkään työmoraalilla varustetulta yksilöltä odoteta suorituksia, vaan kunnon rentoutumista.

Lue se kirja, johon et ole ehtinyt työviikolla syventyä. Vuokraa ystävien kehuman sarjan koko tuotantokausi. Pue toppavaatteet ja mene aamuvarhaisella pitkälle lenkille. Ota vihdoin se naistenlehtien mainostama pitkä kylpy kynttilöin koristellussa ammeessa. Osta se kimurantimpi ristikkolehti. Laula joululauluja kauemmin kuin kukaan jaksaisi kuunnella.

Joululahjaopas – vältä virheet ja osta oikea lahja!

Teimme taannoin suuren joululahjakyselyn. Mikäli olet vastikään tavannut jonkun kivan tyypin ja toivot tilanteen kehittyvän seurustelusuhteeksi, ota tästä pari vinkkiä talteen.

Joululahjakysely

Mitä sinkut toivovat joululahjaksi? Tässä parhaat vaihtoehdot:

Naiset:
Lippuja konserttiin tai teatteriin (66 %)
Jotain persoonallista / kotitekoista (59 %)
Matkaa (52 %)
Miehet:
Jotain persoonallista / kotitekoista (53 %)
Hajustetta, kirjoja, vaatteita (47 %)
Matkaa (33 %)

Näitä lahjoja EI kannata antaa tuoreelle kumppanille:

Naiset:
Halpa hajuste (83 %)
Seksileluja (76 %)
Keittiökoneita (72 %)
Kuntosalijäsenyyttä (66 %)
Miehet:
Halpaa hajustetta (75 %)
Kotieläintä (63 %)
Seksileluja (56 %)
Kuntosalijäsenyyttä (50 %)

Naiselle lahjaa ostettaessa tulee välttää erilaisten piiloviestien lähettämistä. Saippua voi olla viesti siitä, että ”pese itsesi” tai kuntosalijäsenyys voi olla kehotus laihduttamaan. Seksilelut ovat kenties joulunkaltaiseen perhejuhlaan hieman liian siveettömät. Keittiökoneet ovat myös ”vaarallisia”, mikäli nainen ei ole erikseen sellaista toivonut!

Miehelle ei kannata ihan sitä halvinta spray-hajustetta ostaa. Listan kärkeen nousi hieman yllättäen myös kotieläimet – älä siis yllätä miestä uudella perheenjäsenellä. Pumpattava daami tai muu seksilelu on turvallisinta jättää ostamatta kuten myös kuntosalijäsenyyskin.

Lähteenä tutkimuksessa toimi 476 Affinitaksen pohjoismaalaista jäsentä!

Sinkkujoulu yksin, ystävien tai uuteen kumppaniin tutustuen

Jos haluat viettää aikaa myös yhdessä jonkun kanssa, siihen ei tarvita seurustelukumppania. Mieti ilmeisiä ja vähemmän ilmeisiä vaihtoehtoja.

Joulu voi olla hyvää aikaa olla lapsiesi, vanhempiesi, isovanhempiesi tai muiden läheisten sukulaisten kanssa. Mutta entäpä se parinsadan kilometrin päässä asuva yksinäinen serkku, jota et ole nähnyt aikoihin? Miksi et voisi oikeastaan piipahtaa hänen luonaan?

Tai entäpä jos kokoonnutte yhteen sinkkuystäviesi kanssa? Ehkä sinulla on ystäviä, jotka eivät halua vanhempiensa tai lapsiensa luokse yhtään sen enempää kuin sinäkään – pistäkää pystyyn oma sinkkujoulu.

Tai olisiko sittenkin nyt oikea aika hyödyntää se ylimääräinen vapaa-aika ja laittaa verkot vesille nettideittailun ihmeelliseen maailmaan? Sinkkujoulu voi pitää sisällään sopivasti rentoutumista esimerkiksi niiden kirjojen tai TV-sarjojen parissa, hyvää ruokaa sekä vihdoinkin sen oman deittiprofiilin valmistelun!

Liity mukaan Eliittikumppanin yli 100 000 jäsenen joukkoon, niin voit tutustua uusiin ihmisiin jo tänään.

Rekisteröidy

Lähteet

1Suomen yksinelävät ry – Tilastoja http://www.xn--yksinelvt-12ab.fi/fakta/tilastoja.html

Tietoa kirjoittajasta: EliittiKumppanin verkkotoimitus

EliittiKumppanin verkkotoimituksen tiimi kirjoittaa ajankohtaisia artikkeleita nettideittailusta, sinkkuelämästä ja parisuhteista.

Katso lisää artikkeleita EliittiKumppanin verkkotoimitus