Olin ollut sinkku jo yli kaksi vuotta. Toki tutustuin silloin tällöin miehiin, mutta petyin kuitenkin aina. Siksi päätin lopulta rekisteröityä ELIITTIKUMPPANIin. Näin jatkuvasti heidän mainoksiaan televisiossa ja ajattelin: “Nyt sinä teet sen!“.
Tutustuin ELIITTIKUMPPANIssa muutaman henkilöön, mutta kukaan ei tuntunut oikealta. Luovuin kaikesta toivosta ja ajattelin, etten ikinä tule löytämään omaa rakasta.
Mutta sitten minulle ehdotettiin Dannya. Hänen profiilinsa oli todella kiinnostava. Päätin lähettää hänelle hymyn, mutta ajattelin samalla: ”Et kuitenkaan saa vastausta, mutta samapa tuo!”. Yllätyksekseni hän vastasikin minulle, ja pian kirjoittelimme toisillemme joka päivä pitkiä viestejä. Se oli jännittävää. Jossain vaiheessa hän ehdotti minulle tapaamista. Ajattelin: ”Miksipä ei? Mene treffeille. Voit vähän jutella ja juoda kupillisen kahvia. Olisi mukavaa, vaikka meistä tulisi vain ystäviäkin. Olemmehan todella samanlaisia.” En hetkeäkään uskonut, että siitä olisi voinut kehittyä jotain vakavampaa. Olinhan joutunut pettymään niin usein aikaisemmin.
Ensimmäisillä treffeillä tapasimme kahvilassa, joka oli lähellä kotiani. Juttelimme useita tunteja, aivan kuin olisimme tunteneet toisemme jo vuosia. Samalla selvisi myös, että hänkin oli jo menettänyt toivonsa, ettei hänkään uskonut enää löytävänsä itselleen kumppania. Mitä pitempään keskustelimme, sitä enemmän yhtäläisyyksiä toisistamme huomasimme. Se oli erikoista. Jossain vaiheessa huomasimme, että päivä oli muuttunut yöksi. Aika oli kulunut niin nopeasti, että se yllätti meidät molemmat. Sovimme tapaavamme seuraavana päivänä, mutta en vieläkään uskaltanut ajatella, että juttumme menisi pidemmälle.
Seuraavana päivänä olimme varmaan viisi tuntia kävelyllä. Me vain puhuimme ja puhuimme ja huomasimme olevamme aivan samanlaisia. Kun minä kerroin itsestäni, hän sanoi usein ”Joo, niin minäkin”. Ja kun hän kertoi itsestään, minä sanoin niin. Joskus hän vain saattoi alkaa nauramaan kun kerroin jotain ja sanoa: ”Arvasin, että sanoisit noin!”.
Tuona päivänä ajattelin ensimmäistä kertaa, että ehkä tästä voisi tulla jotain. Meillä on samanlaiset luonteet, ajatuksemme ja tunteemme ovat samanlaisia, ja ymmärrämme toisiamme ihan kuin olisimme tunteneet jo 10 vuotta. Jopa silmämme ovat samannäköiset, ja tuona päivänä aloin salaa toivoa, että päätyisimme oikeasti yhteen.
Tapasimme vielä pari kertaa. Kävimme kahvilla ja kävelyllä ja juttelimme tuntikausia. Aika kului aina nopeasti, ja illat venyivät pitkiksi. Yhtenä näistä illoista saatoin hänet autolleen; hänen piti vielä ajaa yli tunti kotiinsa. Silloin hän suuteli minua ensimmäistä kertaa. Valitettavasti hän joutui kuitenkin lähtemään ajamaan kotiin melkein saman tien.
Nyt olemme yhdessä ja olen äärettömän onnellinen. Löysin hänet lopulta, vaikka olinkin jo menettänyt toivoni.
Sinänsä hassua, että vasta kun olimme molemmat luopuneet toivosta, löysimme toisemme.
