Oskar & Diana (Ruotsi)

Rakkaustarinat: Oskar ja Diana

Me tapasimme ELIITTIKUMPPANIssa. Etsin elämäni rakkautta, kun näin Dianan profiilin. Luettuani sen olin koukussa. Lähetin hänelle viestin, ja jäin toivomaan vastausta. Ei kestänyt kauaa, kun sain häneltä viestin takaisin. Kirjoittelimme toisillemme, ja jossain vaiheessa vaihdoimme puhelinnumeroita. Puhelimemme vain sauhusivat, koska lähetimme toisillemme jatkuvasti viestejä. Kun soitimme, keskustelut olivat pitkiä ja nauroimme paljon.

Huomasimme molemmat heti, että sovimme yhteen, ja halusin kutsua hänet lounaalle.

Diana kuitenkin yllätti minut eräänä syksyisenä torstai-iltana, kun olin tullut töistä kotiin. Ovikello soi ja hän seisoi upeana oven takana.

Juttelimme koko illan. En voinut irrottaa katsettani hänestä. Minulla oli perhosia vatsassa enkä voinut uskoa, että hän oli todella tullut luokseni.

Ajattelin, että tästä naisesta en halua päästää irti! Rakastuin hänen nauruunsa, hymyynsä ja kauniisiin silmiinsä.

Hän oli erilainen kuin muut naiset, joita olin aikaisemmin tavannut. Hän oli erittäin kaunis, ystävällinen ja hyväsydäminen. Tiesin heti, että haluan olla hänen kanssaan loppuelämäni.

Minun piti ajaa seuraavana aamuna isäni luokse, joka ei asunut kaukana Dianasta. Diana päätti jäädä luokseni yöksi, ja tulla kyydissäni aamulla kotiin.

Sinä sunnuntaina, jättäessäni hänet kotiovelleen, tunsin itseni tyhjäksi sisältä. En halunnut päästää häntä menemään. Hänellä oli kyyneliä silmissä, ja hetken mielijohteesta hän pakkasi laukkunsa ja lähti mukaani. Olin todella onnellinen!

Päivät kuluivat, ja rakastuin häneen päivä päivältä enemmän. En halunnut enää ikinä olla ilman Dianaa! Mietin, mitä hän vastaisi, jos pyytäisin häntä vaimokseni. Kerran, ollessamme hänen kotonaan Bromöllassa, istuimme sohvalla vierekkäin ja katselimme toisiamme silmiin. Silloin keräsin rohkeuteni, polvistuin ja pyysin häntä vaimokseni. Ja hän vastasi kyllä! Olin sanoinkuvaamattoman onnellinen.

Nyt olemme mies ja vaimo, ja unelmoimme lapsista ja omasta talosta.

Kiitos ELIITTIKUMPPANIlle, joka auttoi meitä löytämään rakkauden!