Yhdessä vuodesta 2013
Tomin ja Heidin rakkaustarina sai alkunsa ELIITTIKUMPPANIn kautta helmikuussa 2013. Ystävänpäivänä Tomi lähestyi Heidiä, joka tuntui jo profiilin perusteella aivan ihanalta. Heidi vastasi Tomin viestiin, ja näin alkoi vastavuoroinen viestittely. Jo muutaman päivän päästä pari tapasi ensimmäisen kerran
Ensimmäisen yhteisen iltapäivänsä Heidi ja Tomi viettivät elokuvan parissa rentoutuen. ”Lopulta katsoimme toisiamme silmiin ja pidimme kädestä”, Tomi paljastaa. ”Heidi vaikutti maailman ihanimmalta naiselta ja on sitä vieläkin. Olemme todella rakastuneita”, hän lisää.
”Rakkaus on äärettömän kaunista, niin kaunista että en pysty sanoin kuvaamaan.“
Tomi ja Heidi asuvat tällä hetkellä yhdessä ja suunnittelevat tulevaisuuttaan. Kihloja pari on ajatellut jo tälle vuodelle. Häitäkin olisi tarkoitus viettää myöhemmin. Myös lapsista on ollut puhetta, mutta parin mukaan niiden aika ei ole ihan vielä.