Tuula ja Raimo

Yhdessä vuodesta 2013

Tuula ja Raimo löysivät toisensa ELIITTIKUMPPANIn sivustolta alkuvuodesta 2013. Ystävät kehuivat ELIITTIKUMPPANIa Tuulalle, joka eron jälkeen oli valmis löytämään uuden elämänkumppanin. Tuula päätti kurkistaa sivustolle, vaikka aluksi olikin epäileväinen löytäisikö tositarkoituksella seuraa etsivän luontoharrastajan rinnalleen.

”Kumppaniehdotuksia oli monia”, Tuula toteaa, ”mutta mies luontoharrastuksen kanssa jäi mieleen”. Myös Raimo oli avioeronsa jälkeen päättänyt jossain vaiheessa kirjautuvansa seuranhakusivustolle. ”Nähtyäni ELIITTIKUMPPANIn TV-mainoksen, päätin rekisteröityä saman tien”, Raimo kertoo. Hän sanoo tavanneensa monia mukavia ihmisiä, mutta vasta kuudes tapaaminen, Raimon sanoin, ”osui ja upposi”.

”Kävimme myös taidenäyttelyssä, mutta Järnefeltistä ei kyllä jäänyt mitään mieleen.”

Keskustelu Raimon ja Tuulan välillä syntyi yhteisen lintuharrastuksen avulla. Lukuisen viestien jälkeen pari tapasi ensi kerran Helsingin Ateneumin taidenäyttelyssä.

Tapahtumista on nyt kulunut puoli vuotta. Kummankin mielestä todellinen sielunkumppani on lopultakin löytynyt.